Alla muutamia kommentteja joidenkin suurimpien possien tuoreimpien uutisien osalta:
Petrominerales
tuotanto jatkaa laskuaan, Q2 20,770 vs. Q1 22,120. Heinäkuun tuotanto oli keskimäärin 23 975 tynnyriä per päivä, mikä saattaisi viitata siihen, että kuluva neljännes olisi ensimmäinen peräti 8 tai 9 peräkkäiseen neljännekseen, jolloin tuotanto ei laskisi. Aika näyttää.
Sentry Investmentsin Mason Granger oli BNN:llä muutama viikko sitten ja PMG:stä kysyttäessä hän aika epämääräisesti ilmaisi, että tilanne voi vielä pahentua.
Debentuurien putin erääntymistä on siirretty puolella vuodella ja jos PMG saa myytyä OCENSA-putken osuuden tuohon mennessä yhtiö voinee hoitaa velvoitteensa put-option osalta. Dedentuurien haltijat eivät varmastikaan suostuneet lykkäykseen ilman korvausta, mutta yhtiö ei ole tällaisesta maininnut.
Omalta osin on vieläkin myynnit siirtyneet tulevaisuuteen.
Vermilion Energy
yhtiö teki vuoden toisella neljänneksellä yhtiön 18-vuotisen historiansa neljännes kohtaisen
tuotantoennätyksen pumppaamalla öljyä ja kaasua 42,813 boe:n edestä per päivä.
Osakekohtainen tulos Q2:lla oli CAD 1,05. Melko kallis lappu, mutta ehdottomasti parhaiten hoidettuja yhtiöitä TSX:ssä.
Seadrill
Yhtiö pisti 4 viikkoa sitten tilaukseen 4 uutta porauslaivaa ja viikkoa sitten yhtiö tilasi kaksi uutta jackuppia. Tilaustahti, taseen venytys jatkuu varsin hurjana.
Muutamaan vuoteen ei ole tullut ostettu tai myytyä Seadrilliä, mutta vanhat ovat yhä tallessa.
CanElson
EPS putosi toisella neljenneksellä 52% vuoden takaiseen verrattuna. Liikevaihto tosin kasvoi 11%. CanGasin osalta ei juuri uutisia. Kuivanmaan porauksen markkinanäkymät Pohjois-Amerikassa ovat yhä jossain määrin haastavat.
Lundin Petroleum :
Toinen neljännes: tuotanto -1%, liikevaihto -6%, EPS -95%. Tuotannon pitäisi kuitenkin tuplaantua vuoden 2015 loppuun mennessä kehityksen alla olevien kenttien tuotannon käynnistyessä. Johan Sverdrupin tuotantohuippuennuste on 500 000 tynnyriä, joka nostaisi Lupen tuotannon 150 000 tynnyriin. J-S sitoo kuitenkin massiivisesti pääomaa ennen kuin tuo alkaa tuottamaan.Q2-raportti.
Deethree
Tuotanto kasvoi toisella neljänneksellä 73 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna ja osake on taas ATH-hinnoissa. Minulla on kaksi vuotta sitten hankittu kohtuu kokoinen positio yhtiössä. joka on ihan kiitettävästi plussalla, mutta en jostain syystä saa kiinnostuttua tästä. Johtunee Argosysta, josta jäi varsin paha maku suuhun, vaikka ostojen ja myyntien nettä jäikin suurin piirtein nollaan.
Maakaasu Pohjois-Amerikassa
Odotettua viileämmän sään vuoksi hinnat ovat taas kääntyneet laskuun: Henry Hub syyskuun futuurit $3,23/MMBTU ja AECO-kaasu Albertassa $2,61.
Kesä on mennyt sijoittamisen osalta varsin rauhallisesti. Ainoa suurempi ostos oli Yara pari kuuta sitten. Mandalay Resourcesin on lisäys ajankohtainen ensi viikolla. Uutena salkkuun olen tutkaillut Bonnet'ts Energy Corppia(BT).
Korjailtu tekstin joitakin virheitä 12.8.2013
No comments:
Post a Comment